keskiviikko 5. elokuuta 2015

Vahvuuteen sairastuminen

vahvuuteen sairastuminen

Itsensä hylkääminen, omien tarpeiden sivuuttaminen ja vahvuuteen sairastuminen johtavat usein uupumiseen ja jopa katkeroitumiseen. Silloin pelastaa terve kiukku ja viha.
Moni meistä suorittaa elämäänsä, tekee hirveästi asioita ja kantaa vastuuta toistenkin puolesta. Jotkut suorastaan sairastuvat vahvuuteen. He eivät salli itsensä väsyä vaan kuvittelevat, että heidän arvonsa on kiinni siitä, miten paljon he jaksavat suorittaa.
Pari- ja seksuaaliterapeutti ja johtava perheneuvoja Heli Pruuki sanoo, että liiallisessa vahvuudessa on itse asiassa kyse sisäisestä turvattomuudesta.
”Vahvuuteen sairastunut ei usko olevansa rakastettu ilman, että hän jatkuvasti ansaitsee rakkautta suorittamalla ja tyydyttämällä toisten tarpeita. Hänellä on valtava miellyttämisen halu.”

Uupumus uhkaa suorittajaa ja miellyttäjää

Kun oma itse unohtuu, ei elämäkään tunnu oman näköiseltä elämältä. Kun ihminen toimii, kuten muut haluavat –  tai kuten hän itse kuvittelee muiden haluavan – , ihminen kutistuu suhteessa muihin. Hän on aina vain muita varten.
”Kun ihminen hylkää jatkuvasti itsensä ja omat tarpeensa, hän saattaa myös uupua äärimmilleen.”
Heli Pruukin mukaan tällainen ihminen on kuin Tove Janssonin tarinan ”Näkymätön lapsi”. Tämä on niin säikytetty, että on ihan kirjaimellisestikin näkymätön.

Turvallisuutta ja kunnon kiukkua

Heli Pruukin mielestä ratkaisun avaimia ovat turvallisuus sekä terve kiukku.
Kun ihminen kokee olevansa turvassa ja hyväksytty sellaisena kuin on, hänestä tulee uusia pieniä osia ja piirteitä näkyviin.
”Mutta vasta kiukun ansiosta ihminen tulee lopulta kokonaan näkyväksi. Kiukku kertoo rajoista, sen tehtävänä on suojella ihmistä. On tärkeää oppia tuntemaan itseään, omia tarpeitaan ja tunteitaan. On tunnistettava omat rajansa: mikä minulle sopii, mikä ei”, Pruuki korostaa.

Viha on myös ystävä


Kiukun ja vihan osalta kannattaa miettiä, miten sen saa käännettyä voimaksi sen sijaan, että se toimisi joko itseä tai muita vastaan.
”Vihaisuuskin on ystävä, kun sen oikein ymmärtää. On annettava itselleen lupa olla kiukkuinen, maisteltava sitä ja tunnisteltava, mitä sen takana on: ehkä pettymystä, loukkaantumista, väärinymmärretyksi tulemista, hylkäämisen kokemusta?” Pruuki kertoo.
Seuraavaksi ihmisen on mietittävä rauhassa, mitä hän tarvitsee. Miten hänen kannattaa jatkossa toimia. Ja mille vaatimuksille on pantava kerta kaikkiaan piste.
”Tämän jälkeen ihminen alkaa toimia, kuten hän sisimmässään haluaa ja tuntee. Vähitellen hän voi kasvaa itsensä kokoiseksi suhteessa muihin ihmisiin. Hänestä tulee näkyvä ilman liiallista miellyttämisen tarvetta.”

Tämä artikkeli Kodin kuva lehdessä sopii täydellisesti minuun itseeni. Tunnistan kaiken ja raskaan sisäisen tutkimisen ja asioiden sisäistämisen voin ehkä vihdoinkin antaa kaikelle syylle anteeksi, koska se on ainut tie todelliseen parantumiseen


11 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, Varmasti pitää monesti paikkansa!

    VastaaPoista
  2. Kyllä pitää paikkansa, mutta mutka matkassa on itsensä tuntemisessa. Moni on niin balanssissa valintojen ja elämänsä kanssa, että ei edes mieti onko tarpeen tutkia itsen sisintä.

    VastaaPoista
  3. Nätit kukka-asetelmat!

    Vahvuuteen sairastuminen/kiltteydestä kipeä, vaan miksi en oikein usko ihmisen muuttumiseen kuin ehkä särmien hioutumisen osalta.

    Pitää asettaa rajat omalle sietämiselle, joskin sekin on helpommin sanottu kuin tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muutos onkin pitkä prosessi. täytyy ymmärtää viheensä, ei tuomita vaan harjoittaa asenteiden muuttamista.. aluksi pitää oppia sanomaan tarvittaessa ei..minä en osannut sitä sanaa olin liian alistunut..nyt osaan jo vähän valita, elämä opettaa pienin askelin ja hitaasti.. kaikki on mahdollista kun oppii luottamaan itseensä ja oikeuksiinsa

      Poista
  4. No eipä ole tätä pelkoa.. luin muuten ensin että vanhuuteen sairastuminen, heh, heh. ”Vahvuuteen sairastunut ei usko olevansa rakastettu ilman, että hän jatkuvasti ansaitsee rakkautta suorittamalla ja tyydyttämällä toisten tarpeita. Hänellä on valtava miellyttämisen halu.” tätä olen kyllä sairastanut ja se näkyy elämässäni aika paljon, eli vahvuus ei tässä olekaan vahvuutta sanan varsinaisessa mielessä?

    Toivotan vahvaa ja kaunista elokuuta Sinulle Katris.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhuuteen sairastuminen onkin hyvä kirjoitus idea. kiitos vinkistä. Huomaan kuitenkin että tunnistit itsesi tästäkin tekstistä, ja uskon että se on hyvin monelle naiselle tuttua,emme vain huomaa koko juttua ennen kuin uuvumme tai tapahtuu jotain joka herättää.. ja jonain päivänä jokainen ylisuorittaja huomaa, kuinka vähän sitä arvostetaan, että on aina aulis auttamaan vaikka ei edes jaksaisi.

      Poista
  5. Todella hyvä kirjoitus, niin hienosti kerrottu, itsekkin kun alan olla jo ihan kohta eläke iässä, niin sitämiettii että, tässäkö se elämä sit on ollut, kohta se on ohi, sitten vain on kaikessa rauhassa odottaen jotain uutta, mitä voisi vielä tapahtua loppu suoralla, mistä voisi vielänauttia ja iloita.Mielellään sitä jääkin jo työ elämästäpois, kun on vain niin uupunut, vaikka nauttiikin siitä työstä, mutta miksi se on niin raskasta, kun se ei ennen ollut raskasta. (Käy katsomassa uutta postaustani, tuollaisia pikku yllätyksiä voi löytää vaikka metsästä)

    VastaaPoista
  6. Kirjoitus oli aikoinaan kodin kuvalehdessä, en siitä kunniaa ota.. se vain vaikutti ja muutti elämäni suuntaa kun tajusin mikä oli pielessä.. nyt on paljon paremmin kaikki. Tuosta työhön väsymiseen on selkeä syy, vuosien kuluessa me vanhenemme, emme jaksa niinkuin nuorena, on pakko vähentää työn määrää ja se voi olla suurikin ongelma, jos työn keventäminen ei onnistu neuvottelemalla , kun samaan aikaan on paljon työttömiä,, ainut apu voi olla lääkärin kautta haettava osaaika eläke.. se voi auttaa jos jäljellä ei ole enää yli 10 vuotta, jos taas on on vaara että joutuu pitkän sairauden jälkeen jopa vuodenkin hyvin vähäiseen tuloon, jolloin ei pärjää jos ei ole kumppania apuna tai vaihtoehtona, asumiskulut on pienet, sitten pärjää vuodenkin kunnes saa täytden eläkkeen, niitä sudenkuoppia on laissamme, kannattaa tutkia tarkoin.

    VastaaPoista
  7. Meille syntyy erilaisia rooleja elämän varrella, osa jo pienenä lapsena.
    Itse voimme alkaa tiedyn roolin, tahi toiset ihmiset ohjaavat tiettyyn rooliin.

    Toisista tulee passaajia (kiltti ihminen) , kehuvien suitsutusten myötä "se käy Sinulta niin kätevästi", " sinulle se on niin helppoa", " kyllä on herkullista", "Sinä se osaat".
    Hyvän mielen tekeminen kanssa ihmisille palkitsee aikansa, mutta jossain vaiheessa tulee väsymys ja herääminen, että on hyväksi käytetty.

    Toiset ovat ottaneet, tahi saaneet roolin, että kävelevät aina valmiiseen katettuun pöytään. Kyllähän siinä täytyy olla myös röyhkeyttä ja empatian puutetta kanssa ihmistä kohtaan, että ilkiää käyttää hyväksi.

    Ihmiset ovat tottuneet näkemään, että tuo tekee kaiken mitä toivotaan, että Me pääsemme helpolla, sekä myös säästämme omaan lakkariin euroja .
    Hyväksi käytöstä ei tule loppua, vaan vaatimusten ja vaatijien määrä kasvaa.

    Ihmisten toisensa huomioon ottaminen; palvelu alttius, on hieno asia, kunhan se on molemmin suuntaista. On ilo antaa ja saada. :-D




    VastaaPoista
  8. Niin totta kuin olla voi!

    VastaaPoista